Langattomien verkkojen siltaussovellusten päätyypit sisältävät seuraavat rakenteet: pisteestä-pisteeseen-, pisteestä-pisteeseen-monipisteeseen ja hybridi.
Point{0}}to-Pistetyyppi
Tätä tyyppiä käytetään yleisesti kahden kiinteän sijainnin välillä, jotka on yhdistettävä verkkoon. Se on yleinen langattoman verkon menetelmä. Tällä menetelmällä rakennetuilla verkoilla on etuna pitkä lähetysetäisyys, suuri siirtonopeus ja vähemmän alttius ulkoisille ympäristöhäiriöille.
Point{0}}to-Monipistetyyppi
Tätä tyyppiä käytetään yleisesti tilanteissa, joissa on yksi keskuspiste ja useita etäpisteitä. Sen suurin etu on alhaiset verkon rakentamiskustannukset ja yksinkertainen ylläpito. Toiseksi, koska keskipiste käyttää ympärisuuntaista antennia, laitteiden virheenkorjaus on suhteellisen helppoa. Tämän tyyppisen verkon haittana on myös monisuuntaisen antennin käyttö; säteen monisuuntainen diffuusio aiheuttaa merkittävää tehon vaimenemista, mikä johtaa alhaiseen verkon siirtonopeuteen, eikä verkon luotettavuutta voida taata pidemmillä etäisyyksillä olevissa etäpisteissä.
Hybridi tyyppi
Tämä tyyppi sopii verkoille, jotka sisältävät pisteitä pitkillä etäisyyksillä, pisteitä lyhyillä etäisyyksillä sekä rakennusten tai vuorten tukkimia pisteitä. Tällaista verkkoa rakennettaessa käytetään kahden edellä mainitun verkkoyhteystavan yhdistelmää. Piste-to--yhteyksiä käytetään pitkien-etäisyyksien pisteisiin, piste{5}}--monipisteisiin yhteyksiä useisiin lyhyisiin-etäisyyspisteisiin ja releitä käytetään pisteisiin, joissa on esteitä.